v

Nykyajan näyttelyt syyskaudella 2017

Syyskaudella 2017 – heinäkuusta jouluun – Valokuvakeskus Nykyajassa on 10 näyttelyä, 24 tekijän voimin.

Heinäkuussa Nykyajassa on myyntinäyttely, josta teokset saa mukaansa saman tein. Tällä toivomme palvelevamme erityisesti kesäturisteja, jotka lomailevat kauniissa kaupungissamme.

Syksyn päätapahtumamme on Backlight Photo Festival, joka juhlii 30-vuotista olemassaoloaan. Nykyajassa on esillä kaksi festivaalin 22 taiteilijasta; muut gallerianäyttelyt ovat esillä viereisessä Koppelossa, Rongassa ja Vapriikissa. Pääyhteistyökumppanimme, Tampereen taidemuseo, esittelee 18 valokuvataiteilijaa ulkomailta ja Suomesta.

Suomi100-juhlavuoden Nykyajassa päättää Majaoja-säätiön valokuvanäyttely, jossa esillä neljä viime vuonna säätiön apurahan saanutta taiteilijaa.

 

 

HEINÄKUU

Mansikkapaikka -ryhmänäyttely

8.–31.7.2017
Ryhmänäyttely, josta voi ostaa valokuvateoksen suoraan mukaansa. Teoksia esillä seuraavilta: Lauri Dammert, Laura Happo, Eijaa Heikkinen, Tina Jokitalo, Riitta Järvelä, Sini Kallio, Mirja Paljakka, Tiina Riutta, Saara Sillanpää, Merja Tanhua, Marja-Liisa Torniainen, Jaana Tyrmi, Risto Vainio, Hans Viebrock, Antti Yrjönen.

 

 

 

 

ELOKUU

Viivi Nieminen: 24/25

Hans Viebrock: Outoja hedelmiä

5.–28.8.2017
Katutasossa esillä oleva 24/25-näyttely tarkastelee, millä tavoin ”liikkuva aika” vaikuttaa ympäristön kokemiseen ja havainnointiin. Viivi Nieminen suoritti Saksassa taiteilijaresidenssissä aikakokeen, jossa siirsi joka päivä kelloa tunnin taaksepäin. Siten vuorokausi kesti 25 tuntia ja Nieminen heräsi seuraavaan päivään tunnin edellistä myöhemmin. Päivittäiset rutiinit tapahtuivat samaan aikaan heräämisajankohdasta laskettuna. Esimerkiksi kaksi tuntia heräämisen jälkeen tehty rantakävely osui kalenteriajassa vuorokauden jokaiselle tunnille. Aikakoe kesti 24 koepäivää, eli 25 kalenterivuorokautta.
Viivi Nieminen (s. 1980) on helsinkiläinen valokuvataiteilija.

 

 

 

Alakerrassa esillä olevassa Outoja hedelmiä -projektissa keskeistä on alati jatkuvan työskentelyn idea. Tamperelainen Hans Viebrock (s. 1962) seuraa yksittäisiä kohteita ja niihin kohdistuvia muutoksia pitkällä aikavälillä ja eri vuodenaikoina. Hänen valokuvateostensa keskeinen ajatus on vieraantuneiden alueiden ja tunnelmien etsiminen. Hylätyillä teollisuus- ja asuinalueilla valokuvaava Viebrock on työstänyt ja esittänyt valokuvateoksiaan nimellä ”Outoja hedelmiä” vuodesta 2012 lähtien. Näyttelyn teokset on kuvattu vuonna 2016 eikä tämä kokonaisuus ole ollut esillä vielä muualla.

 

 

Simo Kaarsalo: Muutoskuvia

Tampereen design- ja arkkitehtuuriviikon pop-up näyttely
30.8. – 4.9.2017

 

Simo Kaarsalon Muutoskuvia-näyttely, jossa ajan henki kohtaa paikan hengen, on esillä vain kuusi päivää. Kaarsalo (s. 1961) on tamperelainen arkkitehti. Näyttely järjestetään osana Tampereen design- ja arkkitehtuuriviikko, TADA:n ohjelmistoa.
 

SYYSKUU

Backlight -valokuvatapahtuma:

Riina Rinne (Suomi) ja Delphine Schacher (Sveitsi)

9.9.–2.10.2017
Talous- ja diplomatiakeskuksistaan tunnetussa Genevessä majoitettiin satoja italialaisia kausityöntekijöitä väliaikaisiin  lähiöparakkeihin 1960-luvulla. Se minkä piti olla väliaikaista, on jäänyt pysyväksi ja nykyisin 12 parakissa asuu italialaisten lisäksi muualta Euroopasta ja Afrikasta tulleita miehiä. Bois des Frères -sarjan muotokuvat miehistä vain 10 neliön parakeissaan ja heidän elinympäristöstään Rhone-joen äärellä, kuvaavat ihmisten ääretöntä kykyä sopeutua ja löytää paikkansa marginaalista.
Sveitsiläinen Delphine Schacher (s. 1981) on valmistunut valokuvaajaksi arvostetusta Veveyn valokuvakoulusta vuonna 2014.

Alone Together teoksen pressikuva. Copyright: Riina Rinne.

alone together on Riina Rinteen valokuvasarja, joka on kuvattu Tampereen Hipposkylässä, johon on vuosien kuluessa kehittynyt tiivis yhteisö. Alueen tyypillinen asukas on noin 60-vuotias yksinäinen mies, jolla on päihde- tai mielenterveysongelmia. Kun viina menee kaiken edelle, työ, koti ja perhe jäävät toiseksi. ”Alkoholisti ei ajattele muuta kuin viinaa: mistä sitä saa, kuinka paljon sitä voi saada ja kauanko sillä pärjää. Kaikki elämässä mitataan viinassa”, sanoo Hannu, 65-vuotias alkoholisti ja Hipposkylän asukas.

Riina Rinne (s. 1991) on suomalainen kuvajournalisti ja dokumentaristi. Rinne on palkittu Vuoden Kuvajournalismi 2016 ja College Photographer of the Year 2016 -kilpailuissa.

 

 

LOKAKUU

Jaana Tyrmi: Vokologisia tutkimuksia

Terhi Asumaniemi & Toni Lahtinen: Luontorunoja

7.–30.10.2017

© Jaana Tyrmi

Tamperelainen Jaana Tyrmi (s. 1970) toimii sekä vokologina että valokuvataiteilijana. Katutasossa lokakuussa esillä oleva näyttely tunnusteleekin tieteen ja taiteen välisiä rajapintoja. Vokologia tutkii ja harjoittaa ihmisääntä. Parhaillaan Tyrmi tekee väitöstyötä, joka sijoittuu monitieteiseen puheen ja äänenharjoittamisen alan tutkimukseen Tampereen yliopistossa. Tutkimusmateriaalin ja taiteen vuorovaikutuksessa Tyrmin kuville kehittyy uusi tulkinta.

 

Näyttelyn kuvissa yhdistyy vanha, syanotypia- eli sinikopiotekniikka sekä uudempi magneettiresonaatio (MRI) kuvantamisen tekniikka. Vuorovaikutteiset teokset koostuvat 16 muotokuvasta, jotka on rytmitetty kolmeen osaan. Teosten alla on äänilähde, jota painamalla kuulee MR-tekniikalla kuvannetun vokaalin tai konsonantin. Näin katsojaa osallistamalla kuvista viriää äänteiden kuoro, äänteistä sanoja, sanoista lause. Analyysin osista kehittyy synteesi.

 

© Terhi Asumaniemi

Alakerran galleriassa Luontorunoja -näyttely yhdistää sana- ja valokuvataidetta. Terhi Asumaniemen valokuvat rakentavat Toni Lahtisen runojen kokonaiskerrontaa visuaalisina elementteinä ja tukevat että haastavat tuomalla siihen uusia näkökulmia ja merkityksiä.

Toni Lahtinen on tamperelainen kirjallisuudentutkija ja -opettaja. Tamperelainen Terhi Asumaniemi työskentelee valokuvataiteilijana.

 

 

 

 

MARRASKUU

Kukka-Maria Rosenlund: Inner Manual Distortion

Kaisa Karhu: Tunteiden kasvio/ Herbarium of Emotions

4.–27.11.2017

© Kukka-Maria Rosenlund

Kukka-Maria Rosenlundin näyttely käsittelee aikaa ja muutosta. Hän on työskennellyt vanhassa sukutalossa ja sen puutarhassa, jonka historiaan liittyy yli viiden sukupolven mittainen aikajana. Yksi näyttelyssä esillä olevasta teossarjasta kertoo talon ullakolta löytyneestä 50-vuotta vanhasta kasviosta. Kansioon kerätyt kasvit olivat jo hajonneet, mutta paperiarkkeihin oli jäänyt jäljelle kukkien jälkiä fotogrammeina.

Näyttely kertoo pyrkimyksestä ymmärtää nykyhetkeä erilaisten menneisyyden jättämien jälkien kautta, kuinka aika ja luonto jättävät olemassa olostaan jäljen.

Kukka-Maria Rosenlund (s.1987) on Tampereelta lähtöisin oleva kuvataiteilija. Hän asuu ja työskentelee Helsingissä sekä Nokian Tottijärvellä. Hän on valmistunut Turun Taideakatemiasta kuvataiteilijaksi vuonna 2014 ja viimeistelee tällä hetkellä valokuvataiteen maisteriopintojaan Aalto-yliopistossa Helsingissä.

 

© Kaisa Karhu

Alakerran galleriassa on Tunteiden kasvio; Kaisa Karhu on kuihduttanut kukkia, repinyt niitä osiksi ja liimannut niitä uudelleen kokoon. Performatiivisen teon jälkeen hän on valokuvannut ne mukaillen still-life ja vanitas -kuvien perinnettä luoden estetisoidun lopputuloksen. Karhu valitsi kukat uhreikseen niiden viattomuuden takia. Kaisa Karhu (s.1984) asuu ja työskentelee Helsingissä. Tunteiden kasvio oli esillä ensimmäistä kertaa Lahdessa keväällä 2016 ja nyt esillä oleva saman niminen kokonaisuus jatkaa aihetta luoden uuden kokonaisuuden.

 

 

JOULUKUU

4X

Kantola – Koskialho – Nuutinen – Talvitie
Majaoja-säätiön ryhmänäyttely ”Suomi100 – Pirkanmaa eilen ja tänään”

2.–23.12.2017

© Maikki Kantola

4X on neljän erilaisen valokuvaajan kohtaaminen. 4X esittelee muun muassa Kalevalan uustulkintaa, Keskustorin tarinoita, Puntalan punk-henkeä ja Tamperetta Maikki Kantolan, Tuomas Koskialhon, Petri Nuutisen ja Laura Talvitien projektien valossa. Tamperelainen Majaoja-säätiö valitsi heidät näyttelyynsä ”Suomi100 – Pirkanmaa eilen ja tänään” vuoden 2016 apurahojen saajien joukosta.