8.1.\u201331.1.2022<\/p>\n\n\n\n
<\/p>\n\n\n\n
<\/p>\n\n\n\n
Erilaiset el\u00e4m\u00e4nmuodot jatkuvat kaikkiin suuntiin: eteen ja taakse, joka suuntaan sivuille. El\u00e4m\u00e4 ylt\u00e4\u00e4 puunlatvojen yl\u00e4puolella suriseviin s\u00e4\u00e4skiin ja viel\u00e4 niit\u00e4kin ylemm\u00e4s aina avaruuden rajalla leijuvaan siitep\u00f6lyyn saakka. Humuskerroksen pohjaa tonkivien karhukaisten alapuolelta elonkeh\u00e4 sukeltaa syv\u00e4lle kallion uumeniin, paikkaan, jossa bakteerit ja arkeonit el\u00e4v\u00e4t ikuisessa pimeydess\u00e4. My\u00f6s kadonneet lajit ovat l\u00e4sn\u00e4. Niiden perim\u00e4 uinuu ymp\u00e4rill\u00e4 kuhisevassa el\u00e4m\u00e4ss\u00e4 valmiina sopeutumaan muuttuviin oloihin. Peippojen suonissa virtaa dinosaurusten veri. <\/p>\n\n\n\n
Mets\u00e4n jokainen osa on yhteydess\u00e4 toisiinsa ja toisistaan riippuvainen. Mets\u00e4n silm\u00e4t n\u00e4kev\u00e4t kaiken, kaikista suunnista samanaikaisesti. Nyt mets\u00e4 on tulessa. Sen uumenissa, syv\u00e4ll\u00e4 mets\u00e4n muistissa, dinosaurukset her\u00e4\u00e4v\u00e4t. <\/p>\n\n\n\n
Juha Vakkilaisen valokuvat syntyv\u00e4t inhimillisen ja ei-inhimillisen keskin\u00e4isiss\u00e4 kohtaamisissa. Kun kuvaaja katsoo luontoa, katsoo luonto t\u00e4t\u00e4 takaisin. Kumpikin on n\u00e4kij\u00e4, kumpikin n\u00e4hty, erilainen, outo ja toisilleen vieras, silti samaa juurta ja synty\u00e4, yhteist\u00e4 maailman lihaa. <\/p>\n\n\n\n
Vakkilainen luottaa mustavalkofilmin todistusvoimaan: Olipa valokuva mink\u00e4lainen tahansa, on se j\u00e4lki kameran edess\u00e4 olleesta \u2013 j\u00e4lki kohtaamisesta luonnon kanssa. Kohtaamisissa maailma syntyy aina uudelleen. Kohtaaminen haastaa ajattelemaan ja olemaan toisin. Se kutsuu dialogiin ja avaa mahdollisuuden uudenlaiselle ymm\u00e4rrykselle. Jos luonto olisi kaiken mitta, millaisen kuvan se ottaisi itsest\u00e4\u00e4n? <\/p>\n\n\n\n
Juha Vakkilainen on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun taideakatemiasta ja taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta. Vakkilainen on osallistunut useisiin yhteisn\u00e4yttelyihin. K\u00e4sill\u00e4 oleva kokonaisuus on Juha Vakkilaisen ensimm\u00e4inen yksityisn\u00e4yttely. <\/p>\n\n\n\n
Katso lis\u00e4\u00e4: www.juhavakkilainen.com. <\/p>\n\n\n\n
<\/p>\n\n\n\n
\/\/<\/p>\n\n\n\n
<\/p>\n\n\n\n
Different forms of life stretch on in all directions. Life reaches the mosquitoes buzzing above the treetops and beyond, to the pollen hanging on the edge of outer space. Beneath the tardigrades digging in the humus, the sphere of life dives deep into the rock, to a place where bacteria and archaea live in eternal darkness. Extinct species are present as well. Their genomes slumber in the life around, ready to adapt to the evolving circumstances. The blood of dinosaurs flows in the veins of finches.<\/p>\n\n\n\n
Every part of the forest is connected to and dependent on each other. The eyes of the forest can see everything from every direction simultaneously. Now the forest is on fire. In the depths of the forest, deep within its memory, the dinosaurs awake.<\/p>\n\n\n\n
The photographs of Juha Vakkilainen are born in the encounters of human and non-human. When a photographer looks at nature, nature looks back. Both are seers, both are seen, different and strange to one another, yet of the same root and birth, of the same earth’s flesh. Vakkilainen trusts the strength of evidence that black-and-white film has: whatever the photograph is like, it’s a mark of what has been in front of the camera – a mark of an encounter with nature. The world is reborn in every encounter. This encounter challenges one to think and be differently. It invites one into a dialogue and opens up a possibility to a new kind of understanding. If nature was the measure of all things, what kind of picture would it take of itself?<\/p>\n\n\n\n
Juha Vakkilainen has graduated from the Academy of Fine Arts Turku. He also has a MA from Aalto University. Vakkilainen has exhibited his photographs in many joint exhibitions. This is his first solo exhibition.<\/p>\n\n\n\n
See more: www.juhavakkilainen.com.<\/p>","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
8.1.\u201331.1.2022 Erilaiset el\u00e4m\u00e4nmuodot jatkuvat kaikkiin suuntiin: eteen ja taakse, joka suuntaan sivuille. El\u00e4m\u00e4 ylt\u00e4\u00e4 puunlatvojen yl\u00e4puolella suriseviin s\u00e4\u00e4skiin ja viel\u00e4 niit\u00e4kin ylemm\u00e4s aina avaruuden rajalla leijuvaan siitep\u00f6lyyn saakka. Humuskerroksen pohjaa tonkivien karhukaisten alapuolelta elonkeh\u00e4 sukeltaa syv\u00e4lle kallion uumeniin, paikkaan, jossa bakteerit ja arkeonit el\u00e4v\u00e4t ikuisessa pimeydess\u00e4. My\u00f6s kadonneet lajit ovat l\u00e4sn\u00e4. Niiden perim\u00e4 uinuu ymp\u00e4rill\u00e4 […]<\/p>\n","protected":false},"author":6,"featured_media":5045,"comment_status":"closed","ping_status":"closed","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"iawp_total_views":20,"footnotes":""},"categories":[4],"tags":[],"class_list":["post-5044","post","type-post","status-publish","format-standard","has-post-thumbnail","hentry","category-menneet"],"yoast_head":"\n