Unski Antti Immonen: Aidos – Häpeä
1. – 30.4.2017 (alakerta)
Nykyaika avoinna ma-pe 12-18, la-su 12-16. Poikkeusaukiolot huhtikuussa:
Galleriaan ja käsikirjastoon on vapaa sisäänpääsy
Huhtikuussa Nykyajan alakerrassa Antti Immonen visualisoi häpeän kokemusta.
– Taiteessani en pyri näyttämään oikeaa tai väärää tapaa olla, vaan pikemminkin toteamaan ja pohtimaan asioita. Näissä teoksissa olen miettinyt, kuinka häpeä on esiintynyt eri sukupolvilla ja kuinka se siirtyy eteenpäin ja muuttaa muotoaan. Käytämme leimaavia stereotypioita ja sosiaalisia normeja, jotka määrittävät meitä ihmisinä ja aiheuttavat häpeää ja syyllisyyden tunteita. Haluamme piiloutua näiden asioiden taakse. Häpeämmekö itseämme ja historiaa sekä todellisuutta, joka ei ehkä olekaan aivan sellainen, mitä kuvittelemme, Immonen kertoo.
Aidos – Häpeä -näyttelyn teokset ovat valokuvapohjaisia pigmenttitulosteita paperille, joita taiteilija on jatkokäsitellyt piirtämällä, maalaamalla ja rutistelemalla paperia. Lopuksi hän on vielä kuvannut syntyneen työn uudelleen ja viimeistellyt tulosteen piirtämällä sen pintaan.
Unski Antti Immonen (s.1981) on kuvataiteen maisteri Kuvataideakatemiasta (2015) ja kuvataiteilija Taidekoulu Maasta (2011). Tällä hetkellä hän työskentelee Musta Sorsa miestutkimus- ja yhteisötaidehankkeessa Koneen säätiön Saaren kartanon residenssissä.