v

Antti-Jussi Kaikuru: Näkki maalle, minä veteen

22.3.–19.4.2025

Kohtasin näkin ensimmäisen kerran vuonna 1985, kauniina keväisenä aamuna, Kokemäenjoen rannalla. Putosin mattolaiturilta veteen ja tunsin miten näkki tarttui minua jalasta vetäen minua pohjaan, kohti ikuista valtakuntaansa. Vain veljeni nopea toiminta pelasti minut takaisin maan pinnalle, kertomaan tarinaa näkin kohtaamisesta. Vuonna 2020 päätin palata tuolle joelle ja tutkia havaintoani. Oliko pienenä poikana tekemäni havaintoni totta ja voisinko löytää todisteita tästä totuudesta valokuvan avulla. Meloin koko joen alusta loppuun, merelle asti ja keräsin todistusaineistoa.

Näkin mytologinen rooli on useissa kansantaruissa ja kertomuksissa toimia todellisuuksien välisenä rajavartijana. Ikäänkuin porttina näkyvän todellisuuden ja tiedostamattoman välillä. Aivomme toimivat suojelumekanismilla, jossa huomiomme kiinnittyy tuttuihin asioihin herkemmin kuin vieraisiin. Samoin nopeasti liikkuvat kohteet aiheuttavat havaintojemme kirkastumisen. Näemme helpommin juoksevan peuran kuin paikallaan pysyvän. Tätä heikkoutta monet eläimetkin käyttävät siekailematta hyväkseen.

Voiko ihmisen havainnointikyvyn epämääräisyys estää meitä tekemästä objektiivisia havaintoja ympäröivästä maailmasta? Luottamalla näkyvän todellisuuden ehdottomuuteen jääkö meiltä jää jotain näkemättä?

Valokuva näyttää usein todellisuuksista enemmän kuin havaintomme sallii. Mitä valokuvataide voisi kertoa tästä huomion ulkopuolelle jäävästä maailmasta? Professori Janne Seppänen onkin todennut, että valokuva on toisaalta luontaisesti syntyvä todiste kohteen olemassaolosta ja toisaalta valokuvaajan valintojen synnyttämä kulttuurinen tuotos.

Voisiko valokuvan todistusvoiman moniulotteisuus auttaa meitä paljastamaan mytologisen näkin todellisen olemassaolon tason? Mikä on näkin, valokuvan ja todellisuuden välinen yhteys? Miten kuva on erilainen kun minä olen ottanut sen, näkki mielessä? Mitä kuva kertoo sinulle toisella tavalla, kun tiedät kaiken tämän?

”Kuvia katsellessamme ylitämme usein miltei huomaamattamme rajoja havaittavan ja kuvitellun välillä.”
Sari Kuuva

Valokuvataiteilija AJ Kaikuru (s.1980) on valmistunut Turun taideakatemiasta 2024. Hän on pitänyt yksityisnäyttelyitä ja osallistunut ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin vuodesta 2014.

//

I first encountered nixie in 1985, on a beautiful spring morning, on the banks of the Kokemäenjoki River. I fell from the pier into the water and felt the nixie grab my leg, pulling me to the bottom, towards its eternal kingdom. Only the quick action of my brother saved me back to the surface, to tell the story of my encounter with the nixie. In 2020, I decided to return to that river and investigate my observation. Was my observation as a little boy true and could I find evidence of this truth through photography? I paddled the entire river from beginning to end, all the way to the sea, and collected evidence.

The mythological role of the nixie in many folktales and stories is to act as a border guard between realities. As if as a gate between visible reality and the unconscious. Our brains operate with a protective mechanism, in which our attention is more sensitive to familiar things than to unfamiliar ones. Similarly, fast-moving objects cause our perceptions to become clearer. We see a deer running more easily than a deer standing still. Many animals even take advantage of this weakness of ours.

Can the vagueness of human perception prevent us from making objective observations of the world around us? By trusting in the absoluteness of visible reality, do we miss something? A photograph often shows more of reality than our perception allows. What could the art of photography tell us about this world that escapes attention? Professor Janne Seppänen has stated that a photograph is, on the one hand, naturally occurring proof of the existence of an object, and on the other hand, a cultural product created by the photographer’s choices.

Could the multidimensionality of the evidentiary power of a photograph help us reveal the level of the real existence of the mythological nixie? What is the connection between nixie, the photograph, and reality? How is the image different when I have taken it, with the nixie in mind? What does the image tell you in a different way when you know all this?

”When looking at images, we often cross the boundaries between the observable and the imagined, almost without noticing it.” -Sari Kuuva