Harri Pälviranta: Väkivallan koreografia / Choreography of Violence (2015-2020)

5.8.-5.9.2022

Olen noin 20-vuotisen väkivaltakiinnostukseni aikana aina silloin tällöin hankkinut historiallisia lehtikuvia erilaisista vastaan tulleista arkistoista. Tämä pieni kokoelma tai arkisto käsittää toista sataa vanhaa lehtikuvaa, jotka kaikki kuvaavat konkreettisia väkivallan tapahtumia ja tekoja, kuten 1950-luvun rasistisen väkivallan kohteeksi joutunutta tummaihoista uhria, kadulla ammuttua miestä 1970-luvulta, poliisin hakkaamaa nuorta 1940-luvulta tai ammuttua 5-vuotiasta tyttöä ambulanssissa 1970-luvulta.

Kokoelma on kertomus ja esimerkki siitä, miten aktuaalista väkivaltaa on kuvallistettu uutismediassa. Arkistoista esiin nostetuissa kuvissa toistuvat tietyt piirteet: ihmisiä retuutetaan ja hakataan käsin ja erilaisilla esineillä, kuvattujen suut ovat tuskanhuudosta auki, kuvissa esiintyy yleensä tiiviisti pakkautunut ryhmä, jonka keskellä uhri on, jne. Kuvat on kuvattu uutiskuvatyyliin, usein voimakkaalla salamalla. Käytäntö viittaa hetken tallentamiseen ja alleviivaa autenttisuutta. Kaikki kuvat ovat mustavalkoisia.

Olen analysoinut kokoelman kuvat ja tuloksiin perustuen työstänyt niiden pohjalta uusia valokuvallisia teoksia. Kokonaisuus koostuu viidestä toisiinsa liittyvästä osasta. Ensiksikin nostan esille osan kokoelmani kuvista. Toiseksi olen leikannut osasta kuvia uhrin irti, tehden kuvasta ikään kuin onton tai kaksitasoisen. Kolmanneksi olen tehnyt näistä irtileikatuista uhreista eräänlaisen kehotutkielman, toisin sanoen eräänlaisen taksonomian loukatun ihmisvartalon asennoista. Neljänneksi olen kuvannut kokoelmakuvien rekontruktioita, uusia kuvia vanhojen perustalta. Lavastin tilanteita näyttelijöiden kanssa työskennellen. Kuvasin tilanteet 4×5 tuuman palkkikameralla – siis sillä samalla tekniikalla millä monet kokoelmani kuvista on kuvattu – jolloin viittaan paitsi itse lehtikuviin myös sosiaalisen dokumentarismin historiallisiin käytäntöihin. Viidenneksi osaksi näyttelyä on tunkeutunut muutama itse kuvaamani autenttinen väkivallan tapahtumaa esittävä kuva.

Väkivallan koreografia -sarjassani tarkoituksenani on yksittäisiin historiallisiin tapahtumiin tarkentaen siivilöidä esiin ja tehdä näkyväksi tiettyjä yleisiä kosketuksiin perustuvia, nykyäänkin toimivia ruumiillisen väkivallan toimia. Teen kokoelmani kuvista visuaalisen tulkinnan: muunnan lehtikuvan historiaa ja tyypillisyyksiä taidemuotoon. Poimin arkistoista yksittäisiä esimerkkejä ja teen niistä laajempia väittämiä kuvakulttuurista. Hankkeen keskiössä on väkivaltaa esittävä kuva, mutta tuota kuvaa tarkastellaan monitasoisesti. Lopulta näyttely onkin taiteellinen kertomus konkreettisen ja julkisen ruumiillisen väkivallan kuvallistumisesta.

Näyttelyä ovat tukeneet Taike, SKR ja VISEK.

Choreography of Violence is a photographic project that visually reinterprets historical press photographs which depict actual acts of violence, consisting of new works and appropriated photographs.

For the last twenty years, Harri Pälviranta has been highly interested in the images of violence. He has occasionally purchased historical news photographs depicting actual acts of violence. This collection of odd and haunting press photographs now consists of some 120 pictures. They depict incidents such as racist assaults from the 1950s, a man shot in his stomach in front of a super- market from the 1970s, a boy beaten up by the police from the 1940s and a clash between students and the police in a demonstration from the 1960s.

The collection appears as a starting point for Choreography of Violence showing a visual narrative of how actual violence was depicted in mainstream news media in the B&W press image era. Although Pälviranta’s collection is neither comprehensive nor scientifically solid archive, it still reveals certain recurring features. Pälviranta has analysed the photos – paying special attention to how the victim is portrayed and how his body reacts to the use of force – and based on this analysis, created new works. Thus, the collection functions as a reference and a material. Pälviranta conserves, cuts, rephotographs and reinterprets the photos from the collection.

This manifold approach aims to visualize recurrent practices in depicting actual acts of violence. Modes of historical press photos may also mark the contemporary way of visualising violence. The project is research-based from its starting point and thus the ‘research material’ and the ‘results’ could be treated and presented in a very literal manner. However, instead of scientifically analysing the collection and writing an article about the conclusions, Pälviranta’s final statement will be visual. This follows his belief that pictures are able to tell important stories and facts about our society with a very different grammar to texts: pictorial presentations open up alternative ways to ‘conceptualize’ and ‘see’ the world. Whereas written research reports have a tendency to try to rhetorically convince the reader, pictures articulate not only facts but also emotions, carnality, oddities, passions and uncertainty. Pictures appear more contradictory, cruel, intrusive and shocking than texts. They touch differently. In this manner, they may provoke more verisimilitude than conventional research reports.

The project has received support from Arts Promotion Centre Finland, Finnish Cultural Foundation and VISEK.