v

Janne Laine: Kohti abstraktiota

28.11.-28.12.2020

 

Janne Laine tunnetaan parhaiten maisemavalokuviin pohjautuvista heliogravyyreistään, mutta hänen teoksistaan voi löytää jälkiä myös ihmisestä. Kohti abstraktiota -näyttely Valokuvakeskus Nykyajassa on Laineen 25 vuotta kuvataiteilijana juhlistaneen näyttelykiertueen päätös.


Laine ei kuvaa vain maisemia. Monissa teoksissa ihminen on läsnä konkreettisemmin kuin vain katseena. Ihminen jättää jälkiä sekä maisemaan että paikkoihin. Kun ihminen on ottanut tilaa haltuunsa sen huomaa. Laine kerää näitä huomioita ja toistaa niitä haikeasävyisissä teoksissa. Hänen nostalgiansa ei ole kuitenkaan onttoa vaan usein syvältäkin kouraisevaa.

Veikko Halmetoja


Janne Laine (s. 1970) on tamperelainen kuvataiteilija. Työhuoneensa hän muutti loppuvuodesta 2019 taidekaupunki Mänttään, jossa hän myös nykyään pääosin asuu ja työskentelee. 25 vuotta kuvataiteilijana näyttelykiertue alkoi Tampereelta Galleria Himmelblausta jatkuen Tornion Aineen taidemuseoon ja Helsinkiin Galleria Halmetojaan sekä Galleria Duettoon. Laineen teoksia on ollut esillä yli 40 maassa ja yksityisnäyttelyitä on Suomen lisäksi ollut viime vuosina mm. Ruotsissa, Norjassa, Islannissa, Virossa, Belgiassa, Espanjassa, Kanadassa sekä Perussa.
Laineen teoksia on lukuisten museoiden ja säätiöiden kokoelmissa.