v

KESÄKUU: Maija Holma

Maija Holma: Käänteinen alkemia 11.6. – 3.7.2016

Nykyaika avoinna ma-pe 12-18, la-su 12-16 / Galleriaan ja käsikirjastoon on vapaa sisäänpääsy

 

Kesäkuussa Nykyajan alakerrassa on esillä jyväskyläläisen Maija Holman kierrätysmateriaaleille tehtyjä valokuvateoksia. Näyttelyn kuva-aiheet tulevat luonnon ja kulttuurin rajapinnoilta, rakenteilla olevasta tai jo rappeutuvasta rakennetusta ympäristöstä. Jätepaperi kohtaa arkkitehtuurin ja kierrätetty polypropeeni – tuttavallisemmin jauhelihalaatikkomuovi – saa seurakseen rehevää puistoluontoa.

 

”Kuvissani ei ole tärkeää ratkaiseva hetki, sommittelu tai edes aihe, ne ovat hajamielistä silmäilyä pientareille, materiaalia lopullista kuvaa varten, joka muodostuu aineen ja valokuvan yhteispelinä. Teokseni ovat läpikotaisin esteettisiä, mutta työskentelyäni on alusta lähtien johdatellut käsillä olevan materiaalin luonne”, Maija Holma kertoo ja jatkaa, ”Materialismi yhteiskunnassamme on itse asiassa materiaalisen maailman halveksuntaa. Heitämme tavaroita pois ja tuotamme biohajoamatonta jätettä. Muovi on tehty öljystä, joka on syntynyt esihistoriallisten metsien kasvillisuudesta. Olemme keksineet käänteisen alkemian: teemme saastaa puhtaista, luonnollisista, vilpittömistä aineksista.”

Hopeagelatiinivedos kierräteytylle polypropeenille 2015, 25x40 cm

Hopeagelatiinivedos kierräteytylle polypropeenille 2015, 25×40 cm

Valokuvaaja, yhteiskuntatieteiden kandidaatti Maija Holma (s. 1971) asuu ja työskentelee Jyväskylässä. Holman keskeisiin menetelmiin on kuulunut erilaisille kierrätysmateriaaleille (mm. polypropeeni ja muut muovit, kierrätyspaperi, vaneri, betoni) tehdyt hopeagelatiinivedokset. Holman teoksia on seuraavissa kokoelmissa: Suomen valokuvataiteen museo, Suomen valtio, Jyväskylän kaupunki, Luovan valokuvauksen keskus, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, Keuruun kaupunki.
Maija Holman näyttelyä ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto ja Taiteen edistämiskeskus.

 

Aiemmin kesäkuulle ilmoitettu alakerran näyttely [Laurene Bois-Mariage: ReCOLLAGES] on peruttu ja tilalle on saatu Maija Holman näyttely.