Martti Jämsä: N:o 1-6
11.6. – 3.7.2016
Nykyaika avoinna ma-pe 12-18, la-su 12-16 / Galleriaan ja käsikirjastoon on vapaa sisäänpääsy
Kesäkuussa Nykyajan katutasossa esillä oleva Martti Jämsän näyttely N:o 1-6 on läpileikkaus taiteilijan perinteisessä pimiössä vedostamistaan mustavalkoisista valokuvista.
Valokuvauksen ystäville Martti Jämsän näyttely tarjoaa perinteisten hopeagelatiinivedosten ohella polaroideja. Näyttelyyn tulevia kuuden kuvan sarjoja yhdistää aina jokin sisäinen tai ulkoinen rakenne – jännite. Sarjat poikkeavat toisistaan ja ovat tarkoituksellisesti mahdollisimman erilaisia niin sisällöltään kuin ulkoasultaan. Esille tulee muun muassa sarjoja Jämsän kuvasalkuista ja valokuvakirjoista. Esimerkiksi Snap Shot (2014) -sarjan kokoava tekijä löytyy muodosta ja Sydän ja Luoti (2014) -sarjaa yhdistää kuvat kasvoista.
– Näyttelyni tulee koostumaan tekemistäni valokuvista, polaroideista, löytämistäni kuvista. Näyttelystä tulee näin myös “läpileikkaus” mustavalkoisista valokuvista, jotka olen tehnyt itse omassa pimiössäni. En aikaisemmin ole esittänyt kuviani tässä muodossa, Martti Jämsä kertoo.
Valokuvataiteilija Martti Jämsä (s. 1959) asuu ja työskentelee Helsingissä. Martti Jämsä tunnetaan mustavalkokuvistaan, jotka hän itse vedostaa ja kehystää. Hän on tehnyt myös lukuisia valokuvakirjoja ja kuvasalkkuja, joita on nähtävillä näyttelyssä. Jämsän teoksia on monien suomalaisten museoiden, säätiöiden ja keräilijöiden kokoelmissa.
TYÖPAJA ti 14.6. klo 17-20
Työpajassa Martti Jämsä kertoo erilaisista mahdollisuuksista luoda taitelijakirjoja ja opastaa pienpainosten tekoon käsityönä. Pajaan osallistuvilta toivotaan valmista kuvamateriaalia, josta vetäjä auttaa luomaan yhtenäisen kuvasarjan ja antaa palautetta kuvista. Arvioitu kesto on kolme tuntia. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, varaa paikkasi puh. 050 441 2040 tai galleria.nykyaika (at) backlight.fi