v

Marja Pirilä: Matkoja valoon

4.7.–23.8.2026

Marja Pirilä
Matkoja valoon
Taidenäyttely 4.7. – 23.8.
Avajaiset pe 3.7. klo 17-19
Valokuvakeskus Nykyaika, Tampere

Niin kuin todellisuuteni on huokoinen ja kerroksellinen, tauotta sisään ja ulos hengittävä, niin myös teoksissani sisäinen ja ulkoinen lomittuvat toisiinsa yhä uudelleen. Robert Bressonin sanoin: ”Todellisuus on jotain, jonka teemme itsellemme. Jokaisella on omansa. On todellisuus ja on meidän mielikuvamme siitä.”

Olen koonnut tähän kutsunäyttelyyn teoksia viidestä eri sarjasta matkojeni varrelta Suomesta, Ranskasta ja Japanista. Yhteinen nimittäjä niissä on valo.

Yläkerran kuvat ovat kolmesta camera obscura -sarjasta. Aloin kehittää tätä harvinaista kuvausmenetelmää työvälineekseni yli 30 vuotta sitten ja sen yhtä aikaa yksinkertainen ja maaginen luonne kiehtoo minua yhä. Camera obscurassa valo syöksyy pienen aukon kautta pimeään huoneeseen ja luo sinne ulkomaailman ylösalaisia kuvajaisia. Kun ne lomittuvat sisätilaan, arjen keskelle ilmestyy kuin kolmas todellisuus, välitila, jossa sisäinen ja ulkoinen kohtaavat. Juuri sen valotan kuviini.

Milavida (2011–2013) syntyi tyhjillään olleen Näsilinnan, nykyisen Museo Milavidan hiljaisuudessa. Kuvaaminen tuntui valon meditaatiolta ja valon sisään kantamat kuvajaiset näyttivät herättävän palatsin sen haikeasta autiudesta. Työskentelyyni vaikutti talon rakennuttaneen Peter ja Olga von Nottbeckin traaginen kohtalo: pariskunta kuoli juuri ennen uuden kotinsa valmistumista1890-luvun lopulla. Camera obscura -kuvien rinnalle toteutin Iris Nuutisen kanssa kollaasisarjan, jossa suvun vanhat albumikuvat yhdistyvät rakennuksen katolla solarigrafiamenetelmällä tallentamiini auringon ratoihin. Kuvissa muistot ja auringon piirtämä ajan kulku lomittuvat toisiinsa.

Sisätila/ulkotila (1996–) on sarjoistani vanhin ja sai alkunsa halusta tehdä näkyväksi ihmisten olemisen tiloja, sekä fyysisiä että mentaalisia. Se on kuin laajennettu perhealbumi, jota olen kuvannut eri puolilla Suomea sekä Italiassa, Ranskassa, Norjassa ja Japanissa ja kuvaaminen jatkuu yhä.

Strindbergin huoneissa (2017) on kokeellisin camera obscura -sarjani. Kuvasin sen valokuvauksen synnyinsijoilla Ranskassa, Hôtel Chevillonin taiteilijaresidenssissä, jossa muutin kirjailijoiden huoneiston puoleksi vuodeksi valon ja valokuvauksen koelaboratoriokseni. Työtäni siivitti läpi residenssin tietoisuus August Strindbergistä – kirjailijasta, taidemaalarista ja valokuvauksen ennakkoluulottomasta pioneerista – joka työskenteli samoissa tiloissa 1880-luvulla. Camera obscura -huoneistoni oli taikapiiri, jossa arjen lainalaisuudet väistyivät ja jonka pimeys yllytti kokeiluihin, leikkiin ja maailman näkemiseen toisin.
Kolmiulotteiset camera obscura -teokset Encyclopedia (2012) ja Äidin ämpärit (2006) olen toteuttanut Petri Nuutisen kanssa. Näyttelytilan äänimaiseman on säveltänyt Tapani Rinne.

Alakerran Light Notes -videoinstallaatio (2025) kuuluu uusimpaan Valopäiväkirjat -sarjaani, jota olen kuvannut hitaan camera obscura -työskentelyn rinnalla. Teoksessa pienen orkesterin nuottitelineiden näytöillä virtaa hidastettuja minimalistisia videoita, joissa veden pinnan heijastukset lomittuvat luonnoskirjojeni valomuistiinpanoihin. Light Notes on pieni päiväkirja valosta ja läsnäolosta – arjen keskelle laskeutuneita meditatiivisia hetkiä, henkireikiä ja onnen lähteitä.

Valokuvataiteilija Marja Pirilä (s.1957) valmistui vuonna 1986 sekä valokuvaajaksi Taideteollisesta korkeakoulusta (nyk. Aalto-yliopisto) että biologiksi Helsingin yliopistosta pääaineenaan eläinekologia (FM).

Pirilän laajan tuotannon keskiössä ovat camera obscura -menetelmällä tehdyt sarjat ja työstään tämän harvinaisen menetelmän kehittämisessä ja sen luovasta käytöstä hän on saanut mm. Alfred Kordelinin palkinnon (2020), Pirkanmaan taidepalkinnon (2010) ja valokuvataiteen valtionpalkinnon (2000). Vuodesta 1987 lähtien Pirilän teoksia on ollut esillä yksityis- ja ryhmänäyttelyissä eri puolilla Suomea, Euroopassa, Aasiassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Pirilän retrospektiivinen näyttely Valon tähden / Because of Light oli Helsingin Taidehallissa Suomen Taideyhdistyksen kutsumana 2024 ja samana vuonna hän osallistui Tokion valokuvataiteen museon kutsunäyttelyyn sarjallaan Sisäiset maisemat / Inner Landscapes.


Marja Pirilä on julkaissut seitsemän valokuvateosta, joista kaksi on retrospektiivistä valokuvakirjaa Valon tähden / Because of Light (2024) ja Carried by Light (2014). Hänen teoksiaan on muun muassa Tokion ja Suomen Valokuvataiteen museoiden, Suomen valtion, Serlachiuksen taidemuseon, HUSin ja Saastamoisen säätiön sekä Wihurin rahaston kokoelmissa.