27.11–27.12.
Karjasilta on Jaani Föhrin dokumentaarinen kuvausprojekti Karjasillasta, yhdestä Oulun kaupunginosasta. Karjasilta on keskiluokkainen, pääosin rintamamiestaloista ja sotien jälkeen rakennetuista kerrostaloista koostuva alue. Se on aikoinaan ollut kaupunkilaisten omistamien lehmien laidunmaata, johon nimikin viittaa.
Dokumenttiprojektit tehdään usein itselle vieraista ja rujoista paikoista, joihin kuvaaja astuu vieraana tarkkailijana. Lähestymistavalla on pitkät perinteet, jotka Föhr halusi kääntää ympäri. Karjasillalla hän katsoo lähelle – on yhtä aikaa sekä yhteisön jäsen, että sen tarkkailija.
“Haastoin itseni löytämään jokapäiväisistä paikoista jotain uutta ja kiinnostavaa. Omassa ympäristössä on merkittäviä asioita, kun osaa katsoa. Karjasilta kertoo tästä ajasta. Tutkin tavallisuutta ja keskiluokkaista elämää. Etsin kuviini lämpöä ja huumoria. Olen huomannut kuvatessani, että vaikka haen tavallisuutta, yllätyksiltä ei voi välttyä. Kuvista on tullut erilaisia kuin osasin odottaa.”
Yksi Karjasilta-projektin kysymyksistä onkin: “Mitä on tavallisuus?”
Jaani Föhr (s. 1971) on oululainen pitkän linjan freelance-valokuvaaja. Föhr on syntynyt Otanmäessä, kaivoskylässä keskellä Kainuun korpea. Hän on dokumentoinut Oulun alueen ihmisten elämää ja tapahtumia lukuisiin sanoma- ja aikakausilehtiin.
Näyttelyä ovat tukeneet JOKES ja SKR:n Pohjois-Pohjanmaan rahasto
//
Karjasilta is Jaani Föhr’s dokumentary project about Karjasilta, a district in Oulu. It is a middle class neighbourhood, consisting mainly of houses called rintamamiestalo (a type of detached house build after the Second World War for the families of soldiers who fought in the battlefront) and apartment buildings built in the same period. Before being developed for housing Karjasilta used to be a pasture for cattle owned by people living in the city.
Documentary projects often look at places that are strange for oneself or even bleak in some ways. They can be about wilderness somewhere far away, a backcountry town, or a miserable suburb where the photographer ventures as other, an outsider. This approach has long traditions in documentary photography, but Föhr wanted the turn the role of an outsider upside down. Could he be, as someone living in Karjasilta, at the same time a spectator and a member of the community?
“I challenged myself the find something new and interesting from everyday places. In a familiar environment lie meaningful things, when one knows how to look. Karjasilta is about the time we live in. I studied the ordinary middle class life. I looked for warmth and humor. In my photography I have noticed, that even when I look for the ordinary, I cannot help but to be constantly surprised. The images have emerged as something I could not expect.”
One of the questions bridging the images in the Karjasilta-project is: “What is ordinariness?”
Jaani Föhr (b. 1971) is a freelance photographer from Oulu with a long career in documentary photography. He was born in Otanmäki, a mining town in the middle of deep forests of Kainuu. He has documented events and lives of people in the Oulu area for several newspapers and magazines.
The exhibition has been supported by Journalistien kulttuurin edistämissäätiö JOKES (a foundation advancing journalistic culture) and The Finnish Cultural Foundation’s North Ostrobothnia Regional Fund.