v

Summer Edition

Johanna Hjorth, Helinä Hukkataival, Marja Pirilä, Merja Tanhua, Essi Varis

Nykyajan gallerian Summer Edition -kesänäyttely koostuu teoksista, jotka esittelevät kukkien ja luonnon visuaalista rikkautta. Näyttely esittelee paikallisten taiteilijoiden teoksia, joiden teemana on luonnon ja kukkien ikuistamisen perinne. Kokonaisuudessa esiin nousee jokaisen taiteilijan oma ainutlaatuinen näkemys ja tyyli, jotka tuovat uusia näkökulmia ja tulkintoja tähän ikiaikaiseen aiheeseen.
 

Johanna Hjorth on kieltenopettaja ja itseoppinut valokuvaaja, joka asuu ja työskentelee Tampereella. Jazzmuusikoiden kuvista tunnetulla Hjorthilla ja on näyttelyssä on esillä luontoaiheisia valokuvia vuosilta 2021-2023.

Helinä Hukkataival valmistui kuvataideopettajaksi 1966 ja suoritti kuvataiteen BA-tutkinnon 2017. Vuodesta 1990 alkaen hän alkoi keskittyä performanssitaiteeseen ja laajensi myöhemmin tuotantoaan kattamaan myös valokuvauksen, videotaiteen ja installaatiot. Helinä Hukkataival on saanut Suomen kuvataiteen valtionpalkinnon vuonna 2004 ja hänen teoksiaan on ollut esillä laajasti sekä Suomessa ja ulkomailla.

Marja Pirilä valmistui vuonna 1986 sekä valokuvaajaksi että biologiksi. Hän on saanut valokuvataiteen valtionpalkinnon vuonna 2000, Pirkanmaan taidepalkinon 2010 ja Alfred Kordelinin palkinnon 2020. Hänen teoksiaan on ollut esillä laajasti sekä Suomessa että ulkomailla.

Merja Tanhua on tamperelainen kuvataiteilija, taidemaalari ja valokuvaaja, joka työskentelee laaja-alaisesti eri tekniikoin. Hän on aloittanut taidemaalarina, mutta maalaamisen rinnalle ovat nousseet valokuvaus, videotaide ja digitaalinen grafiikka. Tanhua on valmistunut kuvataiteilijaksi Kankaanpään taidekoulusta vuonna 1984 ja Tampereen ammattikorkeakoulusta vuonna 2000. Hänen teoksiaan on ollut esillä useissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla.

Essi Varis on taiteilija ja kuvittaja, joka työskentelee valokuvauksen, maalauksen, kollaasien ja nukketaiteen parissa. Taiteensa kautta hän käsittelee moniulotteisesti leikin ja uteliaisuuden teemoja. Nykyajan näyttelyn värikkäissä ja kerroksellisissa teoksissa luonto ja kasvit ovat vahvasti läsnä.