v

Harri Heinonen: Streetscapes

7.1.-6.2.

Katukuvaus on ollut minulle kuin harjoitus, jossa harjaannutetaan niin silmää poimimaan kiinnostavia asioita ajan ja tapahtumien virrasta kuin käden ja kameran salamannopeaa yhteispeliä. Katukuvauksesta tekee mielenkiintoista tietty sattumanvaraisuus ja ennakoimattomuus, usein kuvissa onkin asioita, joita ei kuvaustilanteessa ole huomattu tai nähty – jonkinlaisia emergenttejä tapahtumien vuossa syntyviä tilanteita.

Suurkaupungin kaduissa on jotain mysteerin kaltaista, kadulla ei näytä olevan mitään pysyvää, ne ovat jatkuvassa liikkeessä ja vain hektinen tapahtumien virta ja jatkuva muutos ovat todellisia.

Minulle katuelämä oli liian kokonaisvaltainen elämys vangittavaksi yhteen pieneen suorakaiteen muotoiseen kuvaan. Näin syntyi ajatus kuvien kasaamisesta yhteen, jotta voisin nähdä enemmän ja syvemmälle. Yhdistin 50-100 kuvaa yhdeksi uudeksi teokseksi, ja katsoin mitä niistä syntyy. Näissä kollaaseissa näyttikin olevan samaa sattumanvaraisuutta kuin katuvilinässä.

Kollaaseja rakentaessa jotain aina häviää, mutta samalla jotain uutta paljastuu. Kuva kätkee ja paljastaa, se harhauttaa, mutta usein myös tyrkyttää jotain. Näin aloin leikitellä kuvilla paljastamisen ja kätkemisen välimaastossa – niin käsitteellisesti kuin visuaalisestikin. Piilottamisesta ja paljastamisesta kehittyi kuvan tekemisen metodi.

Esittävät valokuvat ovat yhtä konventionaalisia kuin kieli, niiden realistisuus perustuu yksinomaan sopimukseen ja tottumukseen. Onko valmiiksi annettu kuva esteenä omien mielikuvien muodostumiselle? Vahvistaako se vain meidän totuttuja tapojamme ajatella ja nähdä todellisuutta? Onko kuva liian usein vain valmiina annettu ajatus?

Kollaasi on minulle eräänlainen häiriö kuvamassassa, joka haastaa pohtimaan myös valokuvaa ja kuvallisuutta uudella tavalla. Mitä valokuvalle tapahtuu, kun kuva ei synny yhtenä tiettynä hetkenä, vaan muodostuu päällekkäisistä aikatasoista. Voivatko kuvat näyttää jotain mikä on kokemuksellisesti totta? Tai kääntäen, voiko kuva näyttää jotain mikä ei ole kokemuksellisesti totta?

Teoksissani on kyse asioiden peittämisestä ja paljastamisesta, havainnosta ja kokemuksesta sekä hektisen, ainaisessa liikkeessä olevan katuelämän mysteeristä.

Työskentelyä ovat tukeneet Taike ja Etelä-Savon kulttuurirahasto.

///

Street photography has been like an exercise for me, training both the eye to pick out interesting things in the flow of time and events and the lightning-fast interplay of hand and camera. What makes street photography interesting is a certain randomness and unpredictability, often there are things in the pictures that have not been noticed or seen during the shooting – some kind of emergent situations that arise in the flow of events.

There is something mysterious about the streets of a big city, there seems to be nothing permanent on the streets, they are in constant motion and only the hectic flow of events and constant change is real.

For me, street life was too complete an experience to be captured in one small rectangular image. Thus the idea of stitching the images together to see more and deeper was born. I combined 50-100 images into one new piece, and saw what emerged. These collages seemed to have the same randomness as a street scene.

In the process of building collages, something always gets lost, but at the same time something new is revealed. The image hides and reveals, it distracts, but often it also obtrudes something. So I started to play with images in the space between revealing and concealing – both conceptually and visually. Hiding and revealing evolved into a method of image-making.

Representational photography is as conventional as language, its realism based solely on convention and habit. Is the pre-determined image an obstacle to the formation of one’s own imagination? Does it simply reinforce our habitual ways of thinking and seeing reality? Is the image too often just a preconceived idea?

For me, collage is a kind of disturbance in the mass of images that challenges us to think about photography and imagery in a new way. What happens to a photograph when the image is not created at a single moment in time, but is made up of overlapping layers of time? Can images show something that is experientially true? Or conversely, can a picture show something that is not experientially true?

My work is about concealment and revelation, observation and experience, and the mystery of a hectic street life in constant motion.

The exhibition has received support from Arts Promotion Center Finland and the South Savo Regional Fund of the Finnish Cultural Foundation.