v

Joonas Ahlava: Growing Garden

6.2.-1.3.2021

Growing Garden -näyttely koostuu minimalistisista pintakuvioiduista puuveistoksista ja japanilaistyylisestä kivipuutarhasta. Niissä yhdistyy japanilainen, länsimainen ja skandinaavinen symboliikka. Koko näyttelyn teema liittyy laajemmassa kontekstissa ihmislajin näennäiseen kehittymiseen ja on taiteilijan minimalistisen käsitteellinen kommentti kehityksen ja kasvun keskusteluun.

Teosten pintakuviointi syntyy tietokoneen logiikan ja taiteilijan intuition pohjalta. Ne muodostuvat yksinkertaisten kuvioiden toistoista ja kerrosten välisestä kanssakäymisestä, joita voi olla teoksesta riippuen muutamasta satoihin. Kyseessä on monimutkaistumisen prosessi, joka kuvastaa ihmisen mielen kehittymistä. Teokset pohjaavat Thought Patterns -teossarjaan, mikä tutki ihmisen oppimisprosessia, kaavoihin kangistumista ja mielen mahdollisia läpimurtoja abstraktin valokuvan keinoin. 

Nykyajan näyttelyä varten valmistunut uusi teoskokonaisuus koostuu kahdesta osasta, jotka ovat toistensa vastakappaleita. Niiden sisäpinnat muodostuvat osittain kuvioiduista peilipinnoista. Materiaalivalinnalla on haluttu saada yleisö ja katsoja osaksi teosta ja näyttelykokonaisuutta.

Growing Garden -näyttely jatkaa samasta aiheesta tutkien yksilön kasvua ja hänen suhdettaan yhteiskuntaan ja ympäröivään maailmaan holistisesta näkökulmasta. Yksittäisten puuveistosten voidaan nähdä symboloivan yksilöä ja hänen monimutkaistumistaan ja kasvuaan. Japanilainen kivipuutarha taas muodostaa veistoksia yhdistävän elementin. Installaatio pyrkii tarkastelemaan yksilön ja yhteisön suhdetta ja näyttämään ne yhtenä kokonaisuutena ja toistensa osina.