Juha Mustonen: YKSI
9.7. – 2.8.2016 Nykyajan alakerrassa
Nykyaika avoinna ma-pe 12-18, la-su 12-16 / Galleriaan ja käsikirjastoon on vapaa sisäänpääsy
YKSI on syntynyt Juha Mustosen intohimosta muotivalokuvausta kohtaan. “Muotikuvauksessahan lähtökohtaisesti kaikki on mahdollista: parhaimmillaan se hyvä kuva on kuin uni, joka muuttuu todeksi yhdellä napin painamisella. Sillä ei oikeastaan ole väliä, onko valmis teos katsojan mielestä kaunis vai ruma, tuottaako se mielihyvää vai mielipahaa: jos kamerassa on filmin tai muistikortin lisäksi oma sydän, niin sen tuottama kuva on aina oikeutettu.”
Mustosen alkuperäinen idea oli kuvata itsensä näköinen kirja käyntikortiksi maailman muotikaupunkeihin. Karkkilasta vuonna 2012 alkanutta projektia on kuvattu muun muassa Helsingissä, Pohjois-Norjassa, Tokiossa, Kapkaupungissa, New Yorkissa, Kilpisjärvellä sekä Naebassa. Projekti fuusioitui matkan varrella muotikuvasta henkilökuvaksi. “Mitä lähemmäksi kuvattavaa pääsee, sitä kauniimmiksi ja tärkeämmiksi ne elämän jäljet kasvoilla ja kehossa muodostuvat. Olen yrittänyt rikkoa, tai ainakin kyseenalaistaa malliposeerauksen maneereita. Tekemisen pitää perustua loistavaan yhteishenkeen ja haluun heittäytyä. Pyrin kaivamaan kuoren alta herkkyyden tai auttaa omaksumaan jonkun aivan toisen persoonan. Vien mallin usein tilaan, joka tarjoaa haasteita, jolloin opitut maneerit viimeistään unohtuvat.”
Projektiin kuuluu näyttelyn ohella kirja ja viisi lyhytfilmiä. Filmien äänisuunnittelusta ja taustamusiikista vastaa kokonaisuudessaan Chisu, joka loihtii oman maisemansa Mustosen tuottaman liikkuvan kuvan päälle.
Juha Mustonen (s. 1975) on helsinkiläinen valokuvaaja, joka jakaa aikansa Helsingin ja New Yorkin välillä. Mustonen aloitti uransa lumilautailukuvaajana 90-luvun lopulla, jonka jälkeen hän on keskittynyt muoti-, lifestyle- ja mainosvalokuvaamiseen. Viime vuosina hän on rakentanut uraansa muotivalokuvaajana Pariisissa, Milanossa ja New Yorkissa. Mustosen muotikuvia on julkaistu useissa kansainvälisissä ja kotimaisissa muotilehdissä (Elle, Cosmopolitan, Olivia, Trendi, Revs, Gloria, HS Kuukausiliite, Drew, Oyster, Collezioni, Muse, Noi.Se, Fashion Trend, H-magazine, IKI, Kult). Mustosen kädenjälkeä on nähty myös mainos- ja artistikuvissa.
Näyttelyn kuvat ovat vuosilta 2012-2013, Tampereella on mukana uusia editioita, joita ei ole ollut esillä aiemmin.
Samaan aikaan Nykyajan katutasossa esillä Mari Hokkasen Set & Setting.