La 23.1.2016

Keskustelutilaisuus klo 12.30 – Arktisia paradokseja

Tammikuun oheisohjelmassa lauantaina 23.1. klo 12.30-13.30 keskustelu arktisten alueiden nykytilasta ja mahdollisesta tulevaisuudesta. Tilaisuus on englanninkielinen, kysymyksiä voi esittää suomeksi. Vapaa pääsy ja kahvitarjoilu!

Paikalla valokuvataiteilija Lasse Lecklin sekä tutkimusryhmän jäsen, geologi Samuel Faucherre Kööpenhaminan yliopistosta.

Valokuvaaja Lasse Lecklin kertoo Expedition-näyttelyn taustoista ja geologi Samuel Faucherre kertoo ikiroutaan liittyvästä ilmastotutkimusprojektista ja heidän yhteistyöstään. Lisäksi he keskustelevat arktiksesta, sen merkittävästä roolista ja ihmisen vaikutuksesta sen tilaan.

Samuel Faucherre (s. 1986) on ranskalainen geologi, joka tekee väitöskirjaansa Kööpenhaminan yliopistoon arktisen ikiroudan hiilivarantojen vapautumisesta ilmakehään. Hänen tutkimusalueinaan ovat Huippuvuoret ja Koillis-Siperia, joissa hän on suorittanut laajaa kenttätutkimusta. Hän vetää myös Hawila-projektia, joka muuntaa 80-vuotiaan purjelaivan hiilidioksidipäästöttömäksi rahtialukseksi.

Lasse Lecklin (s. 1982) on helsinkiläinen valokuvaaja, joka on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun valokuvataiteen koulutusohjelmasta. Nykyajassa tammikuun esillä oleva Expedition on Lecklinin viides yksityisnäyttely.