4.9.-27.9.2021
Nykyajan Studion yhteisnäyttely Ballads koostuu valokuvakeskuksen jäsenistön valokuvallista balladeista. Balladit ovat lauluja yhteisön jäsenten elämistä, taiteen tekemisestä ja yksilöllisistä olemisen ja kuvaamisen tavoista. Teosten lyyrinen ja romanttinen, mutta samaan aikaan synkkäkin maailma kertoo toisistaan hyvin erilaisia tarinoita. Näyttely kokoaa yhteen temaattisesti ja muodollisesti runsaan kokonaisuuden, jossa ääneen pääsevät Nykyajan jäsenet.
Näyttelyyn osallistuu sekä kokeneempia että nuorempia taiteentekijöitä, joiden teokset esitetään runollisena kollaasina. Balladien kertovuus hajoaa ripustuksessa säkeiksi, jotka vuorottelevat vaihtuvien sävyjen ja muotojen välillä.
Nykyajan jäsenistö koostuu eri tavoilla ja eri lähtökohdista valokuvaa hyödyntävistä tekijöistä. Ballads-yhteisnäyttelyssä on mukana kuvia 18 eri taiteilijalta. Mukana ovat Miska Allonen, Maagi Grahn, Eijaa Heikkinen, Aimo Hyvärinen, Sini Kallio, Ville Kurki, Heidi Kirjavainen, Harri Lundelin, Susanna Lyly, Jana Machackova-Oey, Liisa Mäkinen, Mirja Paljakka, Miina Puolitaival, Nuutti Päällysaho, Saara Sillanpää, Marja-Liisa Torniainen, Jaana Tyrmi ja Hans Viebrock.
IN ENGLISH:
The members of Photographic Centre Nykyaika present a group exhibition Ballads. The ballads are visual poems or songs about the members’ lives, creative processes and unique ways of being and expressing. The works build a lyrical and romantic, yet tragic, world that tells diverse narratives. The exhibition brings together thematically and formally lush collection of Nykyaika’s members’ voices.
In Ballads, both younger and more experienced artists’ works are presented as a poetic collage. The narration of these works is broken into verses that alternate between changing tones and forms. The exhibition includes both mythical and mundane material. In these photographic versions of ballads, that are accompanied by both tragic and romantic destinies, an aesthetic space is formed.
The group exhibition features works from 18 different artist: Sini Kallio, Marja-Liisa Torniainen, Aimo Hyvärinen, Mirja Paljakka, Jana Machackova-Oey, Hans Viebrock, Maagi Grahn, Harri Lundelin, Miska Allonen, Susanna Lyly, Miina Puolitaival, Eijaa Heikkinen, Nuutti Päällysaho, Heidi Kirjavainen, Saara Sillanpää, Ville Kurki, Jaana Tyrmi and Liisa Mäkinen.