v

Outi Törmälä: Kehtaanko mennä kauppaan – ulkonäköönsä tyytymättömät naiset

Valokuvaaja Outi Törmälä on yli kahden vuoden ajan kuvannut naisia, jotka eivät pidä omasta ulkonäöstään tai jopa inhoavat sitä. Kymmenet eri-ikäiset ja eri puolelta Suomea kotoisin olevat naiset vastasivat Törmälän sosiaalisessa mediassa jakamaan hakuilmoitukseen. Kuvista on koottu näyttely, joka koostuu yhteensä 20 naisen muotokuvasta ja heidän tarinoistaan.

“Ahdistus oli läsnä joka päivä. Mietin, kehtaanko mennä edes kauppaan tai viemään roskia, kun näytän tältä.”

Törmälä on muotokuvaukseen erikoistunut valokuvaaja. Hän on huomannut, että ihmisille on nykyään yhä vaikeampaa tulla kameran eteen. Tästä huomiosta projekti lähti liikkeelle syksyllä vuonna 2016. Sosiaalisen median aikakautena sekä ulkonäkö että ihmisistä otetut valokuvat ovat nousseet yhä tärkeämmiksi, ja ne aiheuttavat paineita ja lisääntyvää tyytymättömyyttä.

“Jostakin tyytymättömyys ulkonäköön voi tuntua pinnalliselta, mutta minä en näe siinä mitään sellaista. Tämä on iso asia”, Törmälä kertoo.

Projektin naiset on myös haastateltu, ja näyttelyyn kootuissa teksteissä he kertovat omin sanoin siitä, miltä tuntuu inhota itseään. Haastattelut ja tekstit on tehnyt toimittaja Venla Rossi.

“Kipuilu oman ulkonäön kanssa on vaikuttanut monien naisten elämään dramaattisemmin kuin olisin aluksi osannut kuvitella. He ovat jättäneet tekemättä ja tavoittelematta monia asioita. Eräs osallistuja kertoi esimerkiksi väitelleensä tohtoriksi sen takia, että jos ei kerran ole nätti, pitää ainakin todistaa olevansa fiksu”, Rossi sanoo.

Outi Törmälä (s.1971) on espoolainen valokuvaaja.
Venla Rossi (s.1986) on helsinkiläinen toimittaja.