v

Paula Humberg: Dispersal

30.10-22.11.

Paula Humbergin valokuvasarja ja biotaideprojekti Dispersal visualisoi ilmastonmuutoksen ja pölyttäjien vähenemisen vaikutusta arktiseen luontoon. Humberg kuvasi sarjan Grönlannissa Zackenbergin tutkimusasemalla, jossa hän teki biologi Riikka Kaartisen kanssa kokeen paikallisilla pölyttäjillä ja lapinvuokoilla.

Lapinvuokko on Grönlannissa runsaslukuinen laji, joka tarjoaa ravintoa esimerkiksi sitä pölyttäville hyönteisille. Grönlannissa ei esiinny lainkaan mehiläisiä, ja tärkeimpiä pölyttäjiä ovat sukaskärpäset. Asemalla on kuitenkin havaittu, että alueen sukaskärpästen määrä on vähentynyt muutamassa kymmenessä vuodessa jopa 80 %, luultavasti pitkälti ilmastonmuutoksen takia. Grönlanti on ihanteellinen paikka tutkia ilmastonmuutoksen vaikutuksia, sillä napa-alueiden arvioidaan lämpenevän muuta maapalloa nopeammin. Lisäksi arktisten alueiden ekologiset yhteisöt ovat verrattain yksinkertaisia, mikä helpottaa tutkimusta.

Tavoitteena oli selvittää, miten sukaskärpästen väheneminen vaikuttaa lapinvuokkojen pölyttymiseen. Kokeessa värjättiin lapinvuokkojen siitepölyä ultraviolettivalossa kirkkaan oranssina hohtavalla pigmentillä, jotta siitepölyn liikkumista kukasta toiseen voitaisiin seurata. Koeryhmiä oli kaksi: A-ryhmässä oli 10 sukaskärpästä ja yksi tanhu- ja kukkakärpänen sekä hyttynen (yhteensä 13 pölyttäjää). B-ryhmä oli muuten vastaava, mutta sukaskärpäsiä oli vain 2 (yhteensä 5 pölyttäjää). Humberg ja Kaartinen valitsivat suunnilleen samankokoisia vuokkomättäitä ja töpöttivät pigmenttitomua osaan kukista. Tämän jälkeen Humberg otti mättäistä lähtötilannekuvia pimennettävässä kenttästudiossa, jonka ainoana valonlähteenä oli ultraviolettilamppuja. Kuvaamisen jälkeen kasvustot peitettiin harsoteltoilla ja niihin päästettiin pölyttäjiä. Pölyttäjien annettiin olla teltoissa 72 tuntia, minkä jälkeen hyönteiset kerättiin talteen, ja Humberg otti uudet kuvat kasvustoista. Kuvissa näkyy, että pölytys on onnistunut heikommin teltoissa, joissa sukaskärpäsiä oli vähemmän.

Projekti on saanut tukea Suomen Kulttuurirahastolta, Taiteen edistämiskeskukselta sekä Suomen Taideyhdistykseltä.

Paula Humberg (s. 1983) on Sipoossa asuva ja työskentelevä valokuvataiteilija. Hänen työskentelynsä yhdistää kuvataidetta ja biologisesta tutkimuksesta lainattuja elementtejä. Humberg kiinnostui biotaiteesta sekä taiteen ja tieteen välisistä yhteistyöprojekteista opiskellessaan samanaikaisesti kuvataidetta ja biologiaa. Hän käyttää kuvien valmistamisessa digikameran lisäksi esimerkiksi skanneria, neulanreikäkameroita ja lumenvedostekniikkaa. Hänen teoksiaan on ollut esillä Suomen valokuvataiteen ja Kuntsin modernin taiteen museoissa sekä useissa gallerioissa.

//

Paula Humberg’s photographic series and bioart project Dispersal visualises some of the impacts that climate change and pollinator decline have on arctic nature. Humberg photographed the series in Greenland at the Zackenberg Research Station where she collaborated with biologist Riikka Kaartinen. Together they did a test using local pollinators and the mountain avens.


The mountain avens is an abundant species in Greenland, and many species rely on it for nutrition, including pollinating insects. In the absence of bees, in Greenland muscid flies (house flies) are the most important pollinators. However, biologists have shown that the number of muscid flies in Zackenberg has decreased by up to 80 % in only a few decades. This is likely largely due to climate change. Greenland is an ideal place for studying the effects of climate change as it has been estimated that the polar regions are warming up faster than the rest of the globe. Also, ecological communities in the arctic areas are relatively simple, which makes research easier.

The aim was to see how the decreased number of muscid flies affects the pollination success of the mountain avens. Fluorescent pigment that glows brightly under ultraviolet light was used for dying the pollen of the mountain avens. The pigment enabled Humberg and Kaartinen to follow pollen movement from one flower to another. There were two test groups: In group A there were 10 muscids, one dagger fly, one hoverfly, and one mosquito (13 pollinators in total). Group B was otherwise similar but there were only 2 muscids (5 pollinators in total). Humberg and Kaartinen selected mountain avens tufts that were approximately equal in size, and they then placed fluorescent pigment into some of the flowers. Humberg took baseline photos of the tufts in a dimmable field studio that was lit only with ultraviolet lamps, and immediately afterwards the tufts were covered with gauze tents and pollinators released inside. The pollinators were left to roam inside the tents for 72 hours, after which they were collected, and Humberg took a new set of images of the avens tufts. The results show that pollination success was lower in the tents that had less muscid flies.

The project has received funding from the Finnish Cultural Foundation, the Arts Promotion Center Finland and the Finnish Art Society.

Paula Humberg (b. 1983) is a photo artist based in Sipoo. Her practice combines visual arts with elements taken from biological research. Humberg got interested in bioart and art-science collaboration projects while studying visual arts and biology simultaneously. For creating images, she doesn’t use only a digital camera but also scanning, pinhole cameras and lumen print technique. Her works have been shown in the Finnish Museum of Photography and the Kuntsi Museum of Modern Art, as well as in several galleries.