
21.11.-20.12.
Olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni vanhoillislestadiolaisessa perheessä Pohjois-Pohjanmaalla Oulunsalossa. Vanhoillislestadiolaisuus on yksi Suomen konservatiivisimmista ja elämäntapanormeiltaan tiukimmista herätysliikkeistä, ja se muovasi vahvasti minäkuvaani.
Vanhoillislestadiolaisuuteen liittyy tietynlainen eristäytyminen muusta yhteiskunnasta, johon olen uskosta luopumisen jälkeen integroitunut. Me ja muut -vastakkainasettelua vahvistavat tietyt syntikäsitteet. Perheessämme oli esimerkiksi nollatoleranssi television ja elokuvien katselulle, pop-musiikin kuuntelulle, tanssimiselle, alkoholille, ehkäisylle ja esiaviolliselle seksille. Olin nykyään 17-lapsisen perheen vanhimpana lapsena mukana uskonyhteisössä 24-vuotiaaksi saakka.
Jättäessäni uskoni, muutin Oulusta Helsinkiin asuntoon, jossa asun edelleen. Tämä maantieteellinen ja henkinen siirtymä merkitsi irtautumista suljetusta maailmankuvasta. Se merkitsi astumista epävarmuuden, avoimuuden sekä jatkuvan uudelleenmäärittelyn tilaan. Aluksi uusi kotini Helsingissä oli lähes tyhjä. Keräsin sinne huonekaluja ja muita kodintarvikkeita asettuessani uuteen tilaan. Tein myös omaelämäkerrallisia valokuvateoksia, joista monet kuvasin kotonani. Teoksissa lähes tyhjä asunto toimii metaforana uudelle alulle.
Kotini on rajallinen, mutta hengittävä tila, jossa sisäinen ja ulkoinen sekoittuvat. Siitä tuli poisoppimisen ja itseni uudelleenmäärittelyn paikka jossa menneisyyteni ja uudet kokemukseni kohtaavat, ja jossa uusi suhde itseeni ja ympäröivään maailmaan syntyi ja edelleen syntyy.
Windy Windows -valokuvat ovat filosofiselta suuntautumiseltaan eksistentialistisia. Niissä ihmisen vapaus kietoutuu kysymyksiin omista arvoista, valinnoista ja elämän suunnasta. Kuvat ovat minulle tapa käsitellä kysymyksiä ja havaintoja, joita vanhoillislestadiolaisen uskon jättäminen on elämääni tuonut. Uskosta luopuminen merkitsi uuden, kiehtovan elämänvaiheen alkua, mutta samalla juuriltaan irtautuminen ja oman paikan etsiminen ovat johtaneet myös melankolisessa maisemassa harhailuun. Tällaisen maiseman läpi kulkeminen on ollut minulle välttämätön elämänvaihe ja reitti oman näköiseen elämään.
Eksistentiaaliseen ahdistukseen voi kietoutua monenlaisia kysymyksiä. Omalla kohdallani ilmastokriisin ja luontokadon mietiskely on tuonut kokonaisuuteen oman lisänsä, joka näkyy myös kuvissa. Jean-Paul Sartre kuvasi eksistentialismia ajatuksella, ettei ihmisellä ole ennalta määrättyä olemusta tai elämän tarkoitusta, vaan hän muodostaa itseään valintojensa kautta.
Windy Windows -valokuvissa käsitellään irrallisuutta, minuuden monimuotoisuutta, ajan kulumista, elämän rajallisuutta ja elämänjanoa. Teosten teemoja yhdistää kysymys kuulumisesta ja yksilön suhteesta ympäristöönsä.
Saku Soukka työskentelee pääasiassa dokumenttielokuvan ja valokuvan parissa. Hän on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Helsingin Kuvataideakatemiasta, ja sitä ennen hän on opiskellut journalistista valokuvausta sekä työskennellyt valokuvataiteilija Esko Männikön assistenttina. Hänen teoksissaan kohtaamiset ja vuoropuhelut sisäisen ja ulkoisen sekä orgaanisen ja teollisen välillä ovat läsnä. Hän on pitänyt noin 25 yksityisnäyttelyä ja osallistunut noin 30 ryhmänäyttelyyn seitsemässä eri maassa. Hänen ensimmäinen dokumenttielokuvansa Kapina elämän puolesta (2025) kertoo Suomen Elokapinasta, ja se sai ensi-iltansa Rakkautta ja Anarkiaa -festivaaleilla Helsingissä. Se valittiin myös ehdolle Vuoden 2025 dokumenttielokuvan Jussi-palkinnon saajaksi.